tiistai 28. helmikuuta 2012

Tuparilahja

Muutama viikonloppu takaperin juhlittiin ystävän tupareita. Päätin jo hyvissä ajoin neuloa lahjaksi sukat, koska ystäväni oli kertonut asunnon lattioiden olevan jäätävät..
Mahtoiko tämä olla joku vihje?!

Mieleen oli jäänyt kummittelemaan jossain nähty pintaneule, jonka ohjeen olin raapustanut kalenterin sivun nurkkaan: 2 kerrosta oikein, 2 kerrosta 2 o 2 n- joustinta.

 En muistanut edes miltä neule näyttää ja alkuun se ei näyttänyt edes mielestäni oikealta mutta näistä tuli tosi kivat, niin kivat että haluan tehdä itselleni samanlaiset.


Väriksi valikoitui valkoinen, koska siitä yleensä saa kivan näköiset sukat.
Ja jotenkin arvokkaat, tosin ne myös likaantuvat helpoiten mutta mitäs sitten..


Pintaneuleesta tuli tosi kiva.

Vielä kun vielä muistaisin missä tähän ensimmäisen kerran törmäsin niin antaisin kunnian oikealle ihmiselle.
Jotenkin tämä pintaneule saa sukat näyttämään siltä, että ne olisivat tosi vaikeat kutoa vaikka totuus on onneksi aivan toinen. En uskoisi että omat taitoni vielä toistaiseksi riittäisivät mihinkään todella vaikeisiin kuvioihin.. tai hermo ohjeiden lukemiseen..

 

Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3.0 mm
Silmukoita 12 x 4

1 kommentti:

  1. Kiva tuparilahja, varmasti tulee käyttöön.

    Vohvelineuleeksi olen kuullut tuota neuletta kutsuttavan. En usko, että sillä on varsinaista "keksijää" vaan on neulojien yhteistä omaisuutta :)

    VastaaPoista