tiistai 27. maaliskuuta 2012

Valmista tuli!

Tovin puikoilla ollut alpakkaihanuus saatiin vihdoin päätökseen kun Menitaan tuli lisää lankaa. 


 

Jos joku on täydellisen oikean värinen ja pehmeä, se ei voi olla kuin hyvä.

 

Tuubina se menee kaulan ympäri kaksi kertaa eikä kiristä. Lisäksi se lämmittää ja värjää mustan villakangastakin valkoiseksi. Toivotaan että ensi talvena tälle on käyttöä. Siihen saakka se joutuu toistaikseksi odottelemaan.


Niin ja kerrankin jotain muuta kuin patenttia ;)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Mustaa, mustaa

Mustat polkat ovat tulleet valmiiksi tauon aikana.
Sukkien lisäksi tein pakettiin kaulahuivin ja niiden vastaanottaja oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

 

ja minä olin tyytyväinen sukkiin. Polkka ei yksistään ole kiva mutta tästä lähtien yhdistän sen yksiväriseen lankaan. Näin siitä tulee väkisinkin kiva.

 
Kaulahuivi tehty koon 10 puikoilla ja Big Softie Super Chunky- lanka niin ja patenttina, kuinkas muutenkaan. Big Softie oli kiva neuloa, koska valmista tuli äkkiä mutta myös lankaa kului paljon.

 

Täällä ne sitten matkasivat uuteen kotiin.

Virkattu matto

Virkkasin ensin maton ystäväni kylpyhuoneeseen. Matosta tuli parempi kuin olisi kuvitellut, joten joudun seuraavana päivänä käymään Snurressa uudelleen ostamassa lisää harmaata trikoota, jotta saan samanlaisen maton myös omaan kylppäriin.

 

Mies olisi halunnut matosta musta mutta tummanharmaa oli tummempi kuin Snurren musta, joten päädyin samaan harmaaseen jota oli jo edellisenä päivänä virkattu. Trikoota ostin noin kilon ja se oli pieneen mattoon juuri sopiva määrä.

 

Virkkasin alkuun muutaman kierroksen kiinteitä silmukoita ja sen jälkeen loput pylväitä, kunnes taas aivan lopuksi kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita.

 

Aikaa maton tekemiseen meni yhden Voice of Finland- lähetyksen verran mutta eiköhän tämän saisi aikaan myös vähemässäkin ajassa. Kuvassa myös koekäyttäjä.



Vielä lähikuvaa

 

ja siellä se nököttää vessan lattialla.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Koreja Hangosta

Täällä ollaan taas! Väliin tuli työjuttuja ja talvilomaa ja flunssaa ja kaikenlaista. Tarkoituksena oli päivitellä loman aikana ahkerasti mutta en sitten ehtinytkään, en edes kutoa. Onneksi loman jälkeen senkin edestä.

Snurren virkkausillan jälkeen, olen innostunut virkkaamisesta ja ostin Hanko-lankaa eräällä kauppareissulla. Lanka vaikutti kivalta, ainoastaan hieman häiritsee se kiilto mikä siinä on mutta muuten kiva lanka, josta saa aikaan kivoja koreja.
 
 

Lankana siis Novitan luonnonvalkoinen Hanko ja 6 koukku.
Malli on omasta päästä.

 

Tykästyin koriin kovin, varsinkin kun reunan taittaa. Nyt olisi tarkoituksena tehdä samasta langasta myös vähän isompia koreja. 

Työn alla on myös valkoisesta trikoosta uusi kori langoille mutta se ei ota onnistuakseen. Trikoo on entisiä ohuempaan eikä suostu nyt virkkautumaan oikein. Niin ja minulla ei enää hermo kestä tehdä ja purkaa koko ajan. Taidan antaa sen vielä levätä ajatuksen asteella ja tehdä tässä välissä jotain kivaa.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Arvontavinkkaus

Snurren FB-sivuilla on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa korillisen trikookudetta.


Mikäli mielii arvontavoittajaksi, kannattaa käydä osallistumassa täällä.

ps. kuva lainattu Snurren FB-sivuilta.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Piknik-peitto

Isoäidin ruuduista suunnittelemani peitto on jälleen nytkähtänyt eteenpäin.
Sain viikonloppuna sommiteltua ruudut vanhan piknik-peiton päälle ja höyrytettyä ne suoriksi.

Luulen, että joudun vielä uudelleen tasaisemmalla alustalla katsomaan ruudut läpi, koska höyrytellessä huomasin peräkkäin olevan monta samanväristä ruutua ja sehän ei käy laatuun.


Sänky kun ei ole mikään parhain alusta, ainakaan jos ei jaksa suoristaa peittoja..

Nyt ruudut odottelevat ikkunalaudalla suoristettuina seuraavaa vaihetta. Tarkoituksena olisi ommella ne yhteen ensi viikolla kun vietän talvilomaa mutta saa nyt nähdä mitä saan aikaiseksi :)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Virkattu lankakori

Ensimmäinen virkkaus tuli valmiiksi kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.


Pohjan ollessa valmis, siirryin tekemään reunoja valmiiksi.
Ja sitten huomaamattomasti kori valmistui.
Tein siihen jopa sangat, joista korin voi nostaa pois pienen koiraeläimen hampaista.


Kori on sijoitettu turvaan kenkälaatikoiden päälle, koska koirien mielestä parhaita leluja ovat lankakerät.


Kori onnistui hyvin mutta väri on hirveä.
Luulen, että lahjoitan tämän äidilleni ja teen itselleni uuden, valkoisen lankakorin.