torstai 28. kesäkuuta 2012

Juhannussukat

Neuloin juhannuksen alla itselleni sukat.
Olen pitkään jo haaveillut räjähtävästä helmineuleesta ja vihdoin sain laittaa sen työn alle.


Pilvisenä päivänä-blogista bongattu malli on kutkutellut mielessä vaikka kuinka kauan mutta aina on ollut jotain muuta enkä ole oikein keksinut sopivaa lankaakaa.

Nyt vastaan tuli kuitenkin Novitan Kukkaketo ja sille kaveriksi vitivalkoinen 7 veljestä.
En oikein välitä noista Novitan värioksennuslangoista yksinään mutta näin yksivärisen kanssa yhdistettynä toimii loistavasti.


Ajatuksena sukille oli että juhannuksena joutuu kuitenkin käyttämään villasukkia mutta mitä vielä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.

Onneksi kerrankin niin, lauantainahan sitä vettä sai niskaansa oikein urakalla.


Takaisin sukkiin, tykästyin helmineulepintaan ja hauskimmalta se näyttää silloin kuin se muuttuu sileästä helmineuleeksi.



Tein tosin toisen sukan kohdalla virheen ja neuloin kaksi samanlaista kierrosta peräkkäin. Yhdessä kohtaa sukkaa on siis joustinneuletta mutta onneksi sitä ei kovin helposti huomaa.

Luulen, että tulen tekemään vielä useat samankaltaiset sukat.

3 kommenttia:

  1. Kaunis, kesäisen hempeä helmineuleräjähdys!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana yhdistelmä! Sopii tuohon neulepintaan täydellisesti!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sanna ja Berenike!
    Tykkään näistä mutta en ole vielä saanut toisia edes puikoille vaikka niin taisin uhota.

    VastaaPoista