tiistai 31. tammikuuta 2012

Itse tehty tuubi

Sukat alkoivat kyllästyttää ja päätin korvata Gina Tricotin 100 % akryylia olevan tuubikaulahuivin itse tehdyllä.


Langaksi valikoitui TeeTeen Taiga, koska sitä sai kulman takana olevasta Snurresta pienellä alennuksella.
Taiga on 100 % merinovillaa ja superpehmeää.

Puikot Prymin 12 bambut, jotka kyllä enemmän muistuttivat rumpukapuloita kuin kutomispuikkoja.



Haluna oli tehdä valkoinen tuubi mutta valkoista oli jäljellä vain 2 vyyhtiä enkä uskonut sen riittävän ostin lisäksi sitten yhden mustan. Raidat eivät tulleet kuuloonkaan, joten tuubiin neulottiin ensin valkoiset langat ja sen jälkeen mustat. Näin tuubia voi pitää joko valkoisena tai mustana.

Tuubista muodostui jo heti alkuun pieni ikuisuusprojekti, koska en meinannut saada silmukkamäärää sopivaksi. Aloitin ensin 23 silmukalla ja se tuntui liian kapealta. Sitten purin ja tein 53 silmukkaa, no sehän oli tietenkin liikaa. Lopulta silmukkamääräksi tuli 43 ja se oli sopiva. Uskon kyllä että 33 olisi ollut kaikken sopivin mutta kokeillaan se sitten ensi kerralla.

Lopputuloksena on kuitenkin lähes täydellinen tuubi. Ihanan lämmin ja muhkea. Niin ja elämää pehmeämpi.
Aion ehdottomasti tehdä näitä lisää kunhan saan haalittua jostakin oikeita lankoja. En oikein näe mahdollisena kutoa tälläistä ihanuutta jostakin 7 veljeksestä...


Mikä on teidän suosikkilankanne superihaniin kaulahuiveihin?


ps. on muuten aika paljon lämpimämpi kuin se GT.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti