keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Siniset sukat

Täällä ollaan taas!

Käsityöt on viime aikoina jääneet vähän vähemmälle. Ei ole oikein ollut mielenkiintoa tehdä mitään. Tai olisi innostusta mutta ei mitään kivaa ajatusta siitä mitä tekisi.

Jos innostus tulisi vaikka pääsiäisenä kun on hieman vapaatakin..

Mutta jotain olen kuitenkin saanut aikaan. Kudoin nimittäin lahjaksi sukat Novitan Polku-langasta. Sain tätä Novitalta 3 kerää kun kerän, jonka olin ostanut, sisältö olikin pieninä pätkinä. Tarkemmin tarinasta voi lukea täältä.

En ole ollenkaan näistä ohuista langoista kutoja. En kestä kun kaiken valmistuminen kestää ikuisuuden ja pienillä puikoilla pitää yrittää saada valmista. Ja kun yksi on valmis, vielä olisi tehtävä toinen. Mutta lopulta nämä kuitenkin valmistuivat.


Sukat lähtivät äitini matkaan ja uudelle omistajalleen. Muille neuloessa, jännittää eniten se, että onko sopiva.
Varsinkin jos vastaanottajan, no tässä tapauksessa jalka, on pienempi kuin oma niin ei voi oikein sovitella vaan on melkein mittanauhan varassa.

Mutta sopivat olivat olleet, joten huoli pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti