keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ensimmäiset pitsisukat

Kyllästyin eräs sunnuntai kutomaan ihan tavallisia sukkia ja päätin ottaa haltuun myös pitsit. Aikaisemmin olin muutaman kerran kokeillut eri ohjeilla mutta en ollut tajunnut langankiertoa. Mutta sitten eräs yö unessani tajusin kuinka langankierto tulee tehdä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Ensin piti tietenkin löytää sopiva ohje. Siis sellainen, jossa mallikerta toistuu samanlaisena lähes joka kerros eli se on helppo muistaa ulkoa jossain vaiheessa sukkaa.

Sopiva ohje löytyikin Ullasta ja sieltä Meeri-sukat.


Langan värin valitsin väärin, koska eikö pitsisukat pidä lähes aina tehdä valkoisesta langasta, jotta ne ovat kaikkein kauneimmat?


Valmista tuli, eikä ollut edes vaikeaa. Muutamia virheitä tapahtui mutta onneksi niitä ei kukaan huomaa.


Sitten vielä vähän lähempää kuvaa pitsistä.


Oon niin ylpeä itsestäni.

Lankana Novita Nalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti