keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Huopatossut

Sain vihdoin ja viimein viikonloppuna kudottua Novitan Huopasesta tossut. 
Ostin sitä ennen joulua jostakin alesta mutta en ole uskaltanut tehdä siitä mitään, koska olen lukenut kaikki epäonnistuneet huovutus tarinat.

 
Kaivoin kuitenkin netin kätköistä ohjeen tossuihin ja sopiva löytyi Ullan sivuilta. 
Kukkiin ohje löytyi Novitan sivuilta.


Ensin kudoin tasona noin 17 cm oikeaa, sen jälkeen vein silmukat 4 puikoille. Sitten kudottiin niin että tossun koko pituus oli 39 cm ja sen jälkeen kärkikavennukset. Välissä olisi pitänyt tehdä kavennuksia mutta en tehnyt. Radikaali.

Sitten ommeltiin takasauma yhteen, virkkasin kaveriksi muutaman kukkasen ja heitin kaikki pesukoneeseen kahden pyyhkeen kanssa.

 

Ja valmista tuli. 

Oon ollut ihan fiiliksissä näistä tossuista. Niistä tuli superhienot ja ne jalassa superhyvät ja lämpimät. Näihin pitäisi melkein ostaa pohjat että voisi käyttää myös ulkona. Ne ovat samankokoiset vaikka kuvassa toinen näyttää pienemmältä.

Päätin tehdä kaikille tälläiset joululahjaksi :D Siihen tosin on onneksi vielä aikaa..

1 kommentti:

  1. Ihanat tossut! Mua kans epäilyttää huovuttaminen aikasempien kokemusten perusteella. Tekisi mieli tehdä lapsille (ja itselle) huopatossut, mutta harmittaisi vietävästi, jos ne menisivät pilalle huovutuksessa. Olen huovuttanut lapaset, jotka menivät aivan pilalle sekä maton. Huovutetusta matosta tuli supersöpö, joten ehkä minullakin on vielä toivoa. :)

    VastaaPoista