sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vihdoin valmista!


Minulla on ollut käynnissä ikuisuusprojeti, nimeltään piknikpeitto isoäidin ruuduista.
Kirjoitin siitä ensimmäisen kerran täällä.

Viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja päätin saada peiton valmiiksi, jotta pääsen sen kanssa vappupiknikille.

Ei auttanut muu kuin aloittaa ompelu.


Ompelin ensin ruudut kiinni niin että minulla oli 14 pitkää riviä, joista sommitella sopiva peitto.



Avustajasta oli tässä vaiheessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Jotenkin tuo peiton testaaminen makaamalla sekä repimällä tai kuljettamalla rivejä pois paikoiltaan ei nopeuttanut työtäni yhtään.



Onneksi työ oli sen verran rankkaa että avustaja nukahti ja antoi näin minulle työrauha.

Ja niin se Tauskin ja Hennan hääjärjestelyjä katsellessa vain valmistui.

Enää on taustakangas ompelematta mutta muuten peitto on valmis ensi tiistaiseen koitokseensa.
Pakko sanoa, että peitto on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Se on nimittäin aivan superhieno!

2 kommenttia:

  1. Ihanan värikäs peitto.
    Joskus minäkin vielä teen tuollaisen väri-iloittelupeiton =D

    VastaaPoista
  2. Suosittelen. Olen tosin jo sitä mieltä, että tuo on ehkä liiankin värikäs..

    VastaaPoista